Kuukausittainen arkisto: Joulukuu, 2009

Kanadan keikka Toronto ja Thunder Bay

21.12.2009

“Kyllä elämä on sitte ihanaa”, kun vain terveenä olla saa.

Menetin ääneni, kun lauloin flunssaisena viikkoa ennen Toronton keikkaa. Olin puhumattomana monta päivää-OIKEASTI! Onneksi sain varooksi antibioottikuurin, jonka söin antaumuksella.
Torontossa sain laulaa ja olla luojalleni kiitollinen siitä, että ääni kulki melko normaalisti.
Siellä jo alkuillasta saakka oli ilo ylimmillään. Sain yleisön Hyvien Herrojeni kanssa tanssimaan ja nauramaan. Tangontaitajat saivat rahapalkintoja ja Hyvät Herrat -paita meni “Teuvalaasille Kanadalaasille”. Sukulaisia tavattiin, vaikka emme todellakaan tienneet heistä mitään muuta kuin kahtapäivää ennen lähtöä Kanadaan. Mieheni äidin serkku tuli meitä tansseihin katsomaan miehensä kanssa.

Meille oli järjestetty ohjelmaa, johon kuului reissu Niagaran putouksille ja siellä Hilton Hotellissa yöpyminen. Kävimme suuressa “Näsinneulassa” eli CN TOWER 553,33 metriä korkeudessa joimme yhet.

Thunder Bayn keikalle lensimme lentokoneella toistatuntia ja siellä meitä oltiin vastassa. Kosketinsoittajani Arto sain nähdä tätinsä monen vuosikymmenen jälkeen ja ensimmäistä kertaa serkkunsa.
Finlandia Glublla oli tanssi-iltana myös mukava tunnelma. Esiintyä olisi saanut pikkutunneille asti, mutta lisää seuraavalla kerralla  ;))

Upeaa oli nähdä valkopääkotka ja tutustua Kanadan-Suomalaisiin ihmisiin. Bensa on halpaa ja intiaaneilla ei ole verotusta ollenkaan. Oikeus tarttuu heti, kun menee intiaanin kanssa naimisiin :)  mutta mun juna on jo mennyt……….

Meistä pidettiin niin hyvää huolta, että välillä vaivautui. Nautittiin silti joka solulla, koska ei kukaan meistä ollut kokenut mitään tällaista huolenpitoa, ystävällisyyttä ja huomaavaisuutta.

KIITOS KANADAN- SUOMALAISILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE!

Muutama kuva lisätty:

Torontossa

Torontossa